Pohjola Rakennuksen rakentama As Oy Kuopion Keilantori valmistui Kuopion Saaristokaupunkiin vuonna 2019. Kohteesta stailattiin jo rakennusvaiheessa kaksi asuntoa, joista haluttiin nuorekkaat ja raikkaat. Halusimme tehdä stailauksista tyyliltään hieman erilaiset ja päädyimme tekemään kaksiosta ”nuoren ihmisen kodin” ja kolmiosta ”lapsiperheen kodin”. Nuoren ihmisen kodissa harmoniseen harmaaseen yhdistettiin mustaa, valkoista sekä vaaleanpunaista. Lapsiperheen kodissa harmaa ja valkoinen saivat kaverikseen raikasta keltaista. Stailaukset onnistuivat hyvin, sillä molemmat asunnot myytiin jo ennen kohteen valmistumista.
Ahdistaako tuleva remontti ja varsinkin sen suunnittelu? Et oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle ja mitä kaikkea pitäisi huomioida? Unelmissa olisi kaunis ja toimiva koti, mutta miten se tehdään? Ei hätää! Lataa tästä meidän ilmainen opas, ja saat vinkit ja neuvot oman kotisi suunnitteluun!