Uudista kotisi ilman suuria remontteja

06.03.2024

Kevät alkaa olemaan täällä ja kodin muutokset on meistä monella jälleen mielessä! Onkohan se tuo lisääntyvä valonmäärä, mikä saa meidät sisustajat aina liikkeelle näin keväisin? Aina ei kuitenkaan ole voimavaroja, tarvetta tai rahaa tehdä suuria muutoksia, mutta mieli kaipaa kuitenkin jotain uutta. Miten sitten päivittää koti ilman suuria remontteja? Kerroin tästä Rakenna ja asu -messuilla pitämälläni luennolla ja nyt ajattelin avata vinkkini myös sinulle.

 

Siivoa, järjestä ja luovu

Meille kaikille kerääntyy kotiin tavaraa, jota emme enää käytä. Kun vanhoja vaatteita, lehtiä, papereita ja muuta tavaraa on kaapit pullollaan, eikä mihinkään mahdu enää mitään, lähdemme helposti miettimään vain lisäsäilytystilaa. Tällöin olisi kuitenkin syytä käydä läpi olemassa olevat tavarat ja tyhjentää ylimääräiset pois. Puhtaalta pohjalta kun on huomattavasti helpompaa nähdä todelliset tarpeet. Aloita siis kotisi uudistus sillä, että teet kotiisi kunnon suursiivouksen ja karsi pois kodissa ajelehtivat turhat tavarat.

Mutta jos joka paikka on täynnä, niin miten lähteä edes liikkeelle?

Jos kotiisi on päässyt ihan valtava kaaos ja joka paikka on täynnä tavaraa, voi olla hankalaa edes ajatella mistä aloittaisi. Tällöin on hyvä muistaa vanha sanonta, että palasissa se elefanttikin syödään. Eli aloita järjestely yhdestä kaapista tai huoneesta ja etene järjestyksessä. Itselleen kannattaa antaa myös aikaa, ja ottaa tavoitteeksi tehdä järjestely esimerkiksi kuukaudessa.

Lajitteleminen on hyvä tapa nopeuttaa siivousta. Tee pidetään, ehkä ja ei pidetä kasat, joihin lähdet tavaroita lajittelemaan. Kun kaikki on lajiteltu, laita ”pidetään” tavarat takaisin paikoilleen loogiseen järjestykseen. Pakkaa ”ei pidetä” kasan tavarat kierrätykseen tai roskiin, riippuen siitä, millaisia tavaroita olet poistamassa kotoasi. Tämän jälkeen pääset syventymään ”ehkä” kasaan. Se kannattaa käsitellä hyvin kriittisesti ja poistaa vielä mahdollisimman paljon tavaraa.

Ja muistathan, että jos kotonasi on ihan oikeasti kamala kaaos, ei kaikkea tarvitse tehdä yksin. Järjestelyyn saat apua esimerkiksi ammattijärjestäjältä, joka on koulutettu henkilö kesyttämään kodin kaaosta. Ammattijärjestäjien sivulta löydät listauksen kaikista koulutetuista ammattijärjestejistä. Tutustu oman alueesi ammattijärjestäjiin täältä: www.ammattijarjestajat.fi

 

 

Vaihda järjestystä

Joskus vanha kikka on parempi kuin pussillinen uusia. Huoneen ilmeen muuttaminen ei aina vaadi uusia kalusteita. Jos vain kotisi huonetila sen mahdollistaa, niin vaihda kalusteiden järjestystä! Kokeilemalla erilaista huonekalujen järjestystä voit löytää uuden, toimivamman tavan käyttää tilaa. Tämä voi tuoda huoneeseen täysin uuden tunteen ilman lisäkuluja. Kalusteiden siirron yhteydessä on myös hyvä samalla siivota niiden taakse ja alle kertyneet pölyt.

Ja kalusteitahan voi vaihtaa myös huoneista toisiin. Jos sinulla on kodissasi erilaisia kalusteita, kokeile vaihtaa niitä keskenään. Uudessa ympäristössä vanhatkin kalusteet tuntuvat ihan uusilta!

 

 

Tekstiileillä uutta ilmettä helposti

Kodin tekstiileillä saat myös raikastettua kodin ilmettä nopeasti. Uudet verhot, tyynynpäälliset, matto tai vaikkapa sohvanpäälliset voivat muuttaa huoneen tunnelmaa merkittävästi. Valitse uusiin tekstiileihin kauden värejä tai jotain aivan muuta mitä sinulle nyt on ollut. Nyt keväällä erityisen raikkaalta näyttää taas vihreä, vaaleanpunainen tai vaaleankeltainen.

Valitse esimerkiksi värikäs matto, josta poimit sävyjä kodin muihin tekstiileihin. Ja lisää väriä voit tuoda vielä esimerkiksi koriste-esineillä, kukkaruukuilla tai tauluilla.

 

 

Kasvit tuovat kotiin vehreyttä!

Keväällä on mukava hankkia kotiin uusia kasveja! Kaupoissa alkaa näin keväisin olemaan hyvin valikoimaa ja saat hyvin pakkaamalla kuljettua kasvit vielä hengissä kotiinkin, koska ulkona ei ole enää niin paljoa pakkasta. Viherkasvit eivät ainoastaan tuo tilaan eloa, mutta ne myös parantavat sisäilman laatua. Eri kokoiset ja tyyliset kasvit tekevät tilasta viihtyisämmän ja lisäävät kodikkuutta. Jos et voi käyttää oikeita kasveja, hanki silkkikasveja. Niitäkin löytyy monipuolinen valikoima eri kaupoista ja myös ne tuovat vehreyttä ja uutta ilmettä kotiin.

Myös olemassa olevien kasvien mullanvaihto on nyt ajankohtaista. Mullanvaihdon yhteydessä on myös hyvä hetki päivittää kasvien ruukut uusiin. Valitse esimerkiksi jokin heleän värinen kaunis ruukku! Erilaisia ruukkuja on näin keväisin kaupat pullollaan. Valitse esimerkiksi kotisi väreihin sopiva tai vain hauska suojaruukku kukillesi. Erikoisia ruukkuja voi hyvin yhdistellä “tavallisten” ruukkujen sekaan, jolloin ne tuovat pienen ilon pilkahduksen kotiisi.

 

 

 

Päivitä valaisimet 

Vaikka pikkuhiljaa päivät valoistuvat, on illat ja aikaiset aamut vielä hämäriä. Mieti siis, saisitko uutta ilmettä kotiin päivittämällä valaisimia tai niiden polttimoita uusiin? Uudet valaisimet tai erilaiset valonlähteet voivat muuttaa huoneen tunnelmaa merkittävästi. Erilaiset lattiavalaisimet, pöytävalaisimet tai jopa uudet polttimot voivat tehdä ihmeitä. Valitsemalla kirkkaan, luonnonvalon värisen polttimon saat raikasta ilmettä kotiin helposti. Esimerkiksi 2700-3000 Kelviniä omaava poltin toistaa kotisi värit kauniisti, mutta ei ole vielä liian kylmän värinen.

Valaistusta voi päivittää myös lisäämällä esimerkiksi erilaisia lednauhoja olemassa oleviin kalusteisiin. Kokeile valoa esimerkiksi tv-tason päälle tai alle tai vaikkapa vitriinin sisään. Saat kalusteisiin ja kotiin aivan uudenlaista ilmettä!

 

 

Lisää taidetta ja koristeita seinille

Jos seinät tuntuu kolkoilta, kokeile lisätä niille taidetta. Taide voi olla ihan aitoja tauluja, julisteita tai vaikkapa kuvia perheen jäsenistä tai lemmikeistä. Useilta palvelun tarjoajilta voit tilata joko isoja tulosteita tai canvastauluja omista kuvista. Järjestä ja ryhmittele kuvista esimerkiksi galleriaseinä. Näillä saat kohtuu hinnalla aivan uutta ilmettä!

Kokeile kasata tauluista kollaasi tai galleriaseinä kotiisi. Yhdistele esimerkiksi eri kokoisia, mutta samanväriä kehyksiä. Tai voit myös kokeilla erilaisia kehyksiä, mutta pidä kuvat esimerkiksi mustavalkoisina. Mahdollisuuksia on loputtomasti!

 

Kuva: Desenio.fi

 

 

Kuva Desenio.fi

 

Hyvä vaihtoehto perinteisen naulaamisen sijasta on taulutarrat. Näitä tarroja löydät lähes kaikista isommista marketeista ja rautakaupoista. Oikein asennettuna tarrasta ei jää maalattuun seinään minkäänlaisia jälkiä. Tapettiseinään ne eivät kuitenkaan sovi.

Olen tehnyt seinätarrojen käytöstä ohjevideon Youtubeen ja Tiktok tililleni. Tiktokista löydät minut nimellä @sisustuskorjaamon_paula ja Youtube videon näet tuosta alempaa.

 

 

 

 

Tee-se-itse -projekteilla hyötyä ja iloa kotiin

Erilaisilla pienillä tee-se-itse projekteilla saat myös helposti uutta ilmettä kotiin. Kokeile esimerkiksi maalata vanha kaluste tai rakenna itse kotiin jotain käytännöllistä. Tai solmi vaikkapa makramee työ! Itse tehdyt projektit ilahduttavat monella tasolla, koska saat niistä tekemisen iloa, onnistumisen tunteita sekä parhaillaan vielä uusia juttuja kotiin.

 

 

Maalaa ja tapetoi nopeasti uutta ilmettä!

Vaikka tässä jutussa onkin tarkoitus antaa vinkkejä kodin uudistuksesta ilman (suuria) remonttia, on silti pakko mainita, että maalaamalla ja tapetoimalla saat uutta ilmettä kotiin todella nopeasti ja kohtuudella. Jos et halua vaihtaa seinien väriä, voi samalla värilläkin maalaus raikastaa niiden ilmettä. Ja jos taas kaipaat suurempaa muutosta, voit valita kotiisi jonkin raikkaan värin, jolla kodin ilme muuttuu jo paljon! Esimerkiksi Pinterestistä tai maalivalmistajien sivuilta löydät todella kauniita ja rohkeitakin ideoita kotisi maalaukseen. Käy tutustumassa esimerkiksi Tikkurilan tai Teknoksen sivuihin.

Äläkä unohda tapetteja! Tapetointi nykyaikaisilla non-woven tapeteilla on kohtalaisen helppoa ja saat tuotua nopeasti aivan uudenlaista ilmettä kotiisi. Valitse esimerkiksi jokin kaunis sävy, ihana kukkakuosi tai näyttävämpi valokuvatapetti. Mieti tapettia valitessasi kodin sävyjä tai sitä ilmettä, jota kotiin haluat tuoda ja valitse tapetti sen mukaan.

Muista, että myös maalaus- ja tapetointitöissä voi kääntyä ammattilaisen puoleen. Jos olet epävarma omista taidoistasi tai haluat, että työ sujuu varmasti sujuvasti, suosittelen, että käännyt ammattitaitoisen maalarin puoleen. Heiltä työ sujuu sutjakasti ja vaivattomasti!

 

 

Tässä olivat minun vinkkini kodin päivittämiseen ilman suurempia remontteja. Toivottavasti sait näistä apua ja ideoita oman kotisi sisustamiseen!

Kodikkain terveisin

Paula

 

 

Kirjoittaja on kuopiolainen sisustusarkkitehti ja yrittäjä Paula Valta. Voit tutustua Paulaan tarkemmin täältä.

Sisustuskorjaamo toteuttaa sinulle ainutlaatuisen sisustussuunnitelman kotiin tai konttoriin.  Lisäksi toteutamme myyntistailauksia asuntomyynnin tueksi. Toimimme Kuopiosta koko maahan.

Kodin sisustusopas nyt ladattavissa!

Tutustu Kodin sisustusoppaaseemme ja vältä yleisimmät sisustusmokat! Tämä ilmainen opas tarjoaa asiantuntijan vinkit, joiden avulla teet kodistasi juuri sinun näköisesi – ilman virheitä ja turhaa stressiä. Lataa nyt ilmaiseksi ja aloita kodin muutos helposti!